Liikunta ja luonto kotouttamisen työkaluna

13.3.2018

Liikunta ja luonto kotouttamisen työkaluna

Digitaalinen työhyvinvointipalvelu, Työhyvinvointi, Liikunta, Työelämä, Hyvinvointi

 

Meidän luonto on maahanmuuttajille suunnattu hanke, jonka tavoitteena on tukea ja edistää maahanmuuttajien kotoutumista Suomeen. Suomalaiseen kulttuuriin tutustutaan luonnon ja liikunnan kautta yhdessä oppien. Samalla osallistujille tarttuu matkaan mukaan suomen kielen teemasanastoa aihealueen ympäriltä.

Liikuntaneuvojaopiskelijat Meidän luonto -hankkeen takana
Meidän luonto -hanke toteutetaan koulutuksena, jossa maahanmuuttajat osallistuvat kolmelle lähijaksolle Vierumäellä sekä yhdelle Repoveden kansallispuiston maisemissa. Hankkeen lähijaksojen suunnittelusta ja toteutuksesta vastaavat Vierumäen liikuntaneuvojaopiskelijat (LPT) yhdessä projektityöntekijän kanssa. Opiskelijat osallistuvatkin kokonaisuuden suunnitteluun ja ohjaamiseen aktiivisesti kehittäen samalla omaa ammattiosaamistaan sekä arvokkaita kohtaamis- ja vuorovaikutustaitoja.

Talviliikuntalajit ja Suomen luonto tutuiksi tekemällä

Hankkeen tarkoituksena on itse tekemällä ja kokemalla lisätä maahanmuuttajien tietoisuutta, aktiivisuutta ja osaamista luonnossa liikkumisesta ja sen hyödyistä. Suomalaiseen kulttuuriin tutustutaankin harjoittelemalla retkeilytaitoja, viettämällä aikaa luonnossa, kokeilemalla erilaisia suomalaisille rakkaita talviliikuntalajeja. Lisäksi koulutuksessa tutustutaan Suomen luontoon ja sen jokamiehenoikeuksiin erilaisten harjoitteiden avulla.

Ensimmäinen lähijakso tutustutti pulkkamäkeen ja jokamiehenoikeuksiin
Meidän luonto -koulutuksen ensimmäinen lähijakso koettiin Vierumäellä 24.-25.2.2018. Teemoina ensimmäisellä lähijaksolla olivat ryhmäytyminen, talviset liikuntalajit, suomalainen luonto, jokamiehenoikeudet ja digioppimisympäristö liikkumisen tukena.

Viikonloppu pitikin sisällään luistelua, uusien sanojen yhdessä opettelua, keskustelua jokamiehenoikeuksista ja luonnon terveysvaikutuksista sekä tietysti hauskanpitoa pulkkamäessä. Ennen kaikkea lähijaksolla tutustuttiin uusiin, eri kulttuureista tuleviin ihmisiin.

Rentoa yhdessäoloa talvipakkasessa ja suomalaista sisua luistimilla
Lauantaina 24.2. ryhmä suuntasi aurinkoisessa ja kirpsakassa talvisäässä Ilkan kuruun pulkkamäkeen. Monille tämä oli ensimmäinen kerta pulkan kyydissä, joten kävimme yhdessä läpi, miten mäessä toimitaan ja kuinka sinne pulkkaan oikein istutaan. Ilkan kurun mäki on pitkä ja osittain melko jyrkkäkin, joten ei ihme, että osaa porukasta jännitti melkoisesti.

Oli hienoa, nähdä, kuinka uteliaisuus ja rohkeus veivät kuitenkin voiton ja kaikki kokeilivat pulkkamäkeä. Donitsit, pulkat, liukurit ja minisukset tarjosivat vauhtia, jännitystä ja ennen kaikkea iloa, naurua ja riemunkiljahduksia!

Rohkeus ja sinnikkyys nousivat esiin myös kokeillessamme luistelua. Joku laski kaatuneensa 17 kertaa, mutta aina noustiin ylös ja yritettiin uudelleen. Ryhmäläiset osoittivat, että heiltä löytyy aimo annos kuuluisaa suomalaista sisua! Pulkkamäessä ja luistellessa ei mustelmilta vältytty, mutta hauskaa riitti ja hiki tuli! ”Voimmeko mennä ensi kerralla uudestaan?!”.

Erilaiset kulttuurit kiinnostavat
Meidän luonto -koulutuksessa on yhteensä 20 yli 18-vuotiasta maahanmuuttajaa. Joukosta löytyy 12 eri maan kansalaisuutta ja koko ryhmän yhteisenä kielenä toimii suomi. Osallistujilla oli ollut kotitehtävänä tuoda mukanaan jokin esine tai asia, joka on heille tärkeä tai muistuttaa heitä kotimaastaan. Oli erittäin mielenkiintoista kuulla eri kulttuureista, perinteistä ja tavoista sekä huomata miten paljon yhteistä eri kulttuureilla on. Ryhmän monikulttuurisuus on ehdottomasti sen rikkaus ja vahvuus.

Olimme kaikki yhtä mieltä siitä, että haluamme kuulla ja oppia lisää toistemme tavoista, perinteistä, uskomuksista, arvoista ja kokemuksista.

Vierumäen kehittämä Happy Healthy People -mobiilisovellus hyvinvoinnin tueksi

Koulutuksen ensimmäisellä lähijaksolla otimme käyttöön Vierumäellä kehitetyn digitaalisen Happy Healthy People -mobiilisovelluksen. Tavoitteena on sovelluksen avulla saada osallistujat kiinnostumaan ja kiinnittämään huomiota keskeisiin hyvinvointiin liittyviin tekijöihin; omaan liikkumiseen, ravintoon ja nukkumiseen.

Sovelluksen henkilökohtaisen valmennusohjelman, video- ja kuvamateriaalin sekä liikunta-, ravitsemus-, uni ja stressinhallinta ohjeiden avulla osallistujat saavat hyvinvointineuvontaa vaivattomasti ja heidän tarpeisiin räätälöitynä.

Ohjaajat pystyvät etäjaksojen aikana tsemppaamaan ja tukemaan sekä vinkkaamaan esimerkiksi erilaisista tapahtumista, kuten Salpausselän kisoista. Liikunnan tuomista merkittävistä terveysvaikutuksista saadaan jatkuvasti uusia tutkimuksia ja uskomme, että liikunnan lisäämisellä voimme vaikuttaa myös maahanmuuttajien hyvinvointiin ja edistää kotoutumista.

Meidän luonto -koulutuksen seuraavaa lähijaksoa vietetään Vierumäellä 24.-25.3.2018. Silloin luvassa on retkeilytaitojen harjoittelua sekä oman yhteisen retken suunnittelua. Retkeilytaitojen harjoittelu tulee tarpeeseen, sillä huhtikuussa lähdemme kahden yön retkelle Repoveden kansallispuistoon!

Juttu julkaistu Vierumäen nettisivuilla 7.3..

« Takaisin

Kommentit 0 kpl