Onnistunut digitaalinen liikuntakampanja työyhteisölle?

16.8.2017

Onnistunut digitaalinen liikuntakampanja työyhteisölle?

Digitaalinen työhyvinvointipalvelu, Työhyvinvointi, Liikunta, Työelämä

Minulta ja kollegoiltani kysytään usein, miten saamme yrityksessä mahdollisimman monen sitoutumaan digitaaliseen liikuntakampanjaan?

Työyhteisön liikuntakampanja kannattaa lanseerata aina huolellisesti. Liikuntaan aktivoiva tempaus tulee miettiä sopiva ajanjakso, seuranta ja jopa palkitseminen. Myös kuntotestit ennen ja jälkeen toimivat yleensä hienosti motivaattorina. Olisi ihanteellista, jos liikunnallinen kampanja lanseerattaisiin niin, että työntekijällä olisi mahdollisimman pieni kynnys osallistua. Jos kyseessä on digitaalisen liikuntakampanjan rakentaminen, on hyvä varmistaa, että jokainen työntekijä saa tarvittaessa tukea palvelun käyttöönottoon. Vaikka maailma digitalisoituu, on valtaosa työntekijöistä vielä epävarmoja uusien sovellusten ja ohjelmistojen edessä. Jos käyttöönotto tehdään opastetusti ja ensimmäinen kokemus digitaalisesta palvelusta on vaivaton ja helppo, on paljon todennäköisempää että työntekijä palaa palvelun käyttäjäksi. Olemme tavanneet jopa asiakkaita, jotka ovat kertoneet Happy Healthy People at Work -sovelluksen olevan ensimmäinen sovellus jota he käyttävät päivittäin. Konkreettinen käyttöönoton opastus on antanut apua ja käyttö on ollut helppoa. Pyrimme aina olemaan mukana palvelun käyttöönoton ensimmäisellä käyttökerralla tai toimitamme käyttöönottoon liittyvät ohjeet yritykselle lanseerauksen tueksi.

Mites se palkitseminen? liikuntakampanjan tarkoituksena on aina kannustaa kaikkia liikkumaan ja kiinnittämään huomiota päivittäiseen aktiivisuuteen. Tämän vuoksi suurin palkinto yritykselle on, jos liikuntakampanjan avulla saadaan liikkumaan ne henkilöt jotka eivät muuten olisi liikkuneet. Tähän kuulemme mielellämme myös teidän lukijoiden kokemuksia ja ajatuksia. Olisiko parasta että työkaverit voisivat ehdottaa palkittavaa tiimiä, tai palkittavia työkavereita? Palkinto kannattaa valita niin, että myös se tukee liikunnallista arkea. (tähän kannattaa lukea esim. Vehon esimerkki)

Entäs sitten tuo vaikuttavuuden seuranta? Happy healthy People Manager-näkymä tarjoaa työkalun vaikuttavuuden seurantaan käyttäjien yksityisyyttä kunnioittaen, Managerin raporteista saadaan tietoa sovelluksen käyttäjien liikuntamääristä ja liikuntamäärien vaikutuksesta koettuun työkykyyn ja stressiin. Manager- näkymä on otettu asiakkaidemme toimesta hienosti käyttöön. Osassa asiakasyrityksistämme Manager- näkymää käyttävät tiimien esimiehet ja osassa taas henkilöstöhallinto. Muutamassa yrityksessä palvelun Manager -näkymää käyttävät esimerkiksi henkilöstön vapaaehtoiset liikuntatsempparit. Manager-näkymän kautta on mahdollista lähettää tsemppiviestejä omalle tiimilleen tai jakaa ajankohtaista tietoa esim. työnantajan tukemista liikunta-aktiviteeteistä.

Moni toivoo digitaalisiin palveluihin myös henkilökohtaista seurantaa ja kommunikointia valmentajan kanssa. Tämän takia olemme rakentaneet Happy Healthy People at Work palveuun Valmentajatyökalun. Valmentajatyökalun avulla yrityksen on mahdollista saada henkilökohtaista sparrausta liikuntaansa.

Tulevana viikonloppuna olemme mukana Kunnon Laiva -tapahtumassa Silja Serenadella. Tervetuloa moikkaamaan Vierumäen testiaseman henkilökuntaa ja Happy Healthy People -tiimiä kannelle 6.  Jos olet liikunnanalan ammattilainen ja haluat kuulla lisää Happy Healthy People valmennustyökalusta, niin olehan yhteydessä hhp(at)vierumaki.fi.

 

Kunnon Laivalla mukana Oili ja Jaana, joilta saat hyviä vinkkejä työyhteisön liikuttamiseen ja digitaalisen työkalun hyödyntämiseen :)

Ella

« Takaisin

Kommentit 0 kpl